KALKKIMAALAUKSEN PERUSTEET

JOHDANTO

Kalkkimaali on perinteinen epäorgaaninen maali, joka soveltuu erityisen hyvin vanhojen rapattujen julkisivujen "elävään" käsittelyyn. Kalkkimaalaus on monen tekijän summa, usein enemmän kuin osiensa yhteenlaskettu summa. Seuraavassa käsittelemme lyhyesti kalkkimaalin valmistuksen periaatteet, kalkkimaalauksen suoritustapoja ja kalkin perusominaisuuksia. << Takaisin alkuun

KALKKIKIVEN ELINKAARI

Kalkkimaalia luonnollisempaa tuotetta rapattujen julkisivujen pintakäsittelyyn saa etsiä. Kysehän on itse asiassa kivestä, joka tiettyjen vaiheiden kautta palautuu kiveksi. Prosessissa ei käytetä mitään ihmiselle vieraita aineita, vain tulta ja vettä.

<< Takaisin alkuun

KALKKIVEDEN VALMISTUS

Miilupoltettua hautakalkkia sekoitetaan kylmään veteen 1/4-1/5 veden määrästä. Seoksen annetaan seistä hyvin peitettynä viileässä paikassa 2-3 vuorokautta. Kalkkivesiastia (esim. tynnyri) voidaan peittää kelluvalla kannella (esim. styrox) jolloin veden ja kannen väliin ei pääse ilmaa eikä kalsiumkarbonaattia pääse muodostumaan pinnalle. Mikäli kalsiumkarbonaattia pääsee kaikesta huolimatta syntymään veden pinnalle, se kuoritaan pois ennen kalkkiveden käyttöä. Kalkkitahnan sekoituksen jälkeen kalkkivesitynnyriä ei sekoiteta uudestaan. Kirkas, kalsiumhydroksidia sisältävä kalkkivesi otetaan talteen ja pohjasakka jätetään tynnyrin pohjalle uuden kalkkiveden valmistusta varten.

Kalkkiveden valmistuksessa käytettyä pohjasakkaa ei saa missään nimessä käyttää kalkkimaalin valmistukseen, mutta siitä voi tehdä kalkkivettä max. 6 kertaa uudestaan. << Takaisin alkuun

KALKKIMAALIN VALMISTUS

Kalkkimaali valmistetaan siten, että kalkkitahnaa sekoitetaan kalkkiveteen. Kirkkaan kalkkiveden joukkoon sekoitetaan 20 kg kalkitahnaa sataa kalkkivesilitraa kohti, jolloin maalin kalkkipitoisuus on noin 15 tilavuusprosenttia.

Nykyisin Suomessa yleisimmin käytetty metodi on ns. kolmen kerran kalkkaus. Tällöin työ vaiheet ovat pohjustus, välimaalaus ja valmiiksimaalaus.

1) Pohjustuksessa kalkkitahnaa sekoitetaan kalkkiveteen 5-15 %.

Pohjustuskalkkiin voidaan lisätä väripigmenttejä, varsinkin mikäli kyseessä on uusi rappaus, jossa pintalaasti on värillinen. Värillisellä pintalaastilla halutaan estää ajan myötä kalkkimaalatussa pinnassa esiintyvien huuhtoutumien ja luonnollisen kulumisen liian selvä näkyminen rapatussa pinnassa. Joissakin tapauksissa, kun kyseessä on ollut uusi rappaus (pintalaasti värillinen), pohjustuksessa on käytetty valkoista (sävyttämätöntä) kalkkimaalia. Perusteluna tälle menettelylle on lisäaineettoman kalkin parempi imeytyminen alustaansa. Valkoinen pohjustus ei kumoa värillisen pintalaastin funktiota, koska pohjustuskalkki on hyvin läpikuultava.

Mikäli kyseessä on vanhan pinnan uudelleenkalkkaus, käytetään pohjustuskalkkina lähes aina valkoista kalkkimaitoa. Perusteluna tälle menettelylle on usein tasaisempi lopputulos.

2 ) Välimaalauksessa kalkkitahnaa sekoitetaan kalkkiveteen 10-25 %.

3) Valmiiksimaalauksessa kalkkitahnaa sekoitetaan kalkkiveteen 20-35 %.

Joissakin maalauskäsittelyohjeissa käytetään kalkkivesikäsittelyä ennen ja jälkeen jokaista kalkkimaalauskertaa. Lopuksi suoritetaan ns. päättävä kalkkivesikäsittely, joka tasaa jonkin verran kirjavuuksia ja kirkastaa maalatun pinnan värisävyt. Näin ollen käytettäessä kolmen kerran kalkkausta kalkkivesikäsittelyineen tulee sivelykertoja yhteensä seitsemän.

Kalkkimaalin kalkkipitoisuus määritellään ns. upotus- eli vajontakokeen avulla. Värjättävä kalkkimaidon vahvuus tulee määrittää upotuskokeen avulla ja sovittaa siten, että se vastaa sitä vahvuutta, joka on työselityksessä tai muuten sovittu.

Vajontakoe tehdään seuraavasti:

1) Ota näyte mittamerkein varustettuun mittalasiin (1000 ml) kalkkimaidosta, jota on juuri äsken sekoitettu voimakkaasti. Täytä mittalasi merkin 1000 ml tasalle.

2) Täsmälleen 24 tunnin lepotilan kuluttua luetaan painuneen massan korkeus mittalasista.
Jos on tarkoitus saada esimerkiksi 33 % kalkkimaalia, on mittalasin pohjalla oltava saostunutta kalkkitahnaa 330 ml.

3) Laskutoimituksen avulla voidaan oikea kalkkimaitoseos tämän jälkeen valmistaa joko lisäämällä kalkkitahnaa tai kalkkivettä. << Takaisin alkuun

KALKKIMAALAUKSEN SUORITTAMINEN

Kalkkimaalaus tehdään suoloista, pölystä ja muista epäpuhtauksista puhdistetulle rappausalustalle. Kalkkimaali sekoitetaan huolellisesti ennen maalauksen aloittamista. Kalkkimaalia tulee sekoittaa huolellisesti aina ennenkuin maalia otetaan tynnyristä ämpäriin tai ämpäristä siveltimeen, sillä sekä kalkki että pigmentit vajoavat yllättävän nopeasti. Ilman jatkuvaa sekoitusta kalkkimaalaus on tuomittu epäonnistumaan.
Jos aikaisemmin kalkkimaalatuille pinnoille on tehty rappauskorjauksia, on nämä paikkarappaukset kalkkimaalattava kerran tai kahdesti vähintään vuorokautta ennen varsinaisen kalkkauksen aloittamista. Uuden rappauksen tulisi antaa kuivua kunnolla ennen kalkkauksen aloitusta, muutoin lopputulos saattaa olla kirjava.

Ennen ensimmäisen kalkkimaalauskerran suorittamista kostutetaan maalattava pinta huolellisesti vesisumutuksella, jotta sen imukyky tulee mahdollisimman tasaiseksi. Tämän jälkeen suoritetaan ensimmäinen maalauskerta eli pohjustus (tai vaihtoehtoisesti pelkkä kalkkivesikäsittely), kuitenkin niin, ettei kerroksesta tule liian paksu eikä valumia synny. Jo pohjustuskäsittelystä alkaen tulee sivelyjäljen tasalaatuisuuteen kiinnittää huomiota, sillä ajan myötä maalikerrosten kuluessa sivelyjälki saattaa tulla häiritsevänä esiin.

Käytetyn kalkkimaalin vahvuuteen vaikuttavat ilman suhteellinen kosteus, tuulisuus, lämpötila ja alustan imukyky. Julkisivua maalataan niin monta kertaa kuin tasainen peittävyys vaatii, ja lopetetaan ennenkuin kalkkimaali on tullut niin paksuksi, että pinnalle jää siveltimen jälkiä. Maalauskerrat suoritetaan kun edellinen maalauskerta on kuivunut. Käytännössä ei maalata kuin yksi maalauskerros vuorokaudessa.

Maalaus suoritetaan ristikkäisliikkeillä (sik-sak), pyörivillä liikkeillä tai vaakavetoina (koriste- ja listarappaukset). Kalkkimaali levitetään ns. kalkkihakkurilla, pyöreällä halkaisijaltaan n. 200 mm harjalla, jossa on n. 80 mm luonnonharjakset. Viimeistelymaalauksen pinta voidaan tehdä hakkaamalla tai ripsimällä kalkkihakkuria käyttäen. Käsittelyllä häivytetään pinnan läikikkyyttä tai maalauksessa syntyviä työrajoja.

Kalkkimaalaus suoritetaan aina periaatteen "pidä sauma märkänä" mukaisesti niin, etteivät työsaumat esim. telinetasojen (usein viimeistä kalkkimaalauskertaa ei tehdä telinetyönä vaan esim. henkilönostimesta käsin) kohdalla tule näkyviin. Suurten yhtenäisten maalausalueiden käsittelyä sivusuunnassa tulisi pyrkiä välttämään. Maalaus katkaistaan aina kulmaan, nurkkaan tai esim. pystysyöksytorven kohdalle.

Julkisivut, joissa on kaksi tai useampia värisävyjä maalataan seuraavasti:

1) Esiin työntyvät pinnat esim. kerroslistat tai smyygilistat kalkataan kahteen kertaan

2) Muut pinnat tehdään täysin valmiiksi

3) Esiin työntyvät pinnat maalataan valmiiksi. Joissakin tapauksissa esiin työntyvät vaaleiksi tai valkoisiksi sävytetyt rakennusosat maalataan esim. silikaattimaalilla mikäli halutaan välttää kiusalliset värihuuhtoumat tummemmille pinnoille.

Kalkkimaalausta ei tule suorittaa, jos on olemassa jäätymisen vaara. Kalkkimaalauksen suorittamista on vältettävä suorassa sateessa, auringonpaisteessa tai erityisen tuulisella ilmalla. Lämpötilan tulisi olla vähintään +5°C. << Takaisin alkuun

KALKKIMAALIN KESTÄVYYS

Kalkkimaalipintojen kestävyyteen vaikuttavat ympäristöolosuhteet ja maalauskertojen määrä. Maalisivelyjen ja välikostutusten (kalkkivesikäsittelyjen) lukumäärän merkitys kestävyydelle perustuu siihen, että jokaisella sively- tai sumutuskerralla sideaineen osuus seinässä lisääntyy kalkkiveteen liuenneen kalsiumhydroksidin muodossa. Tätä sideaineen lisäystä ei voida korvata paksuntamalla maalia ja vähentämällä käsittelykertoja. Julkisivujen kalkkimaalauksen jokainen (yksikin) liian paksu sively ennakoi tulevia vaurioita.

Kalkkimaalatun pinnan normaali kestoikä on noin 10-20 vuotta. Ympäristön kulutukselle alttiimpia seinäpintoja ovat kaakon-lounaan puoleiset meren läheisyydessä sijaitsevat seinät, joissa kalkkimaalihuuhtoumat ovat käytännössä väistämättömiä. << Takaisin alkuun

KALKKISEMENTTIMAALI

Kalkki voidaan tehdä luonnollisella tavalla säänkestävämmäksi valkosementtiä lisäämällä. Jo alle 5 % sekoitus (esim. porakonevispilällä) lujittaa selvästi maalia. Sementtiosuus tarvitsee sitoutumiseensa (eli hydratoitumiseensa) korkeamman kosteuspitoisuuden pidemmäksi ajaksi. Tämä vaatimus täyttyy, kun ilmankosteus on suhteellisen korkea tai alusta kostutetaan ennen ja jälkeen työn suorittamisen.

Kalkkisementtimaalit eivät merkittävästi vaikuta alustan kosteudenläpäisevyyteen, joskin maalien veden-, vesihöyryn- ja suolaliuosten läpäisykyky on pienempi kuin perinnäisen kalkkimaalin.

Kalkkisementtimaali on käytettävä kahden-kolmen tunnin kuluessa sementin lisäämisestä, koska muuten maali sakeutuu. Kalkkisementtimaalissa ei voi käyttää tavallista harmaata Portland sementtiä sen värjäävän ominaisuutensa johdosta. Kalkkisementtimaalia käytetään kevytbetoni-, koville kalkkisementti-, kalkkihiekkakivi-, tiili- ja betonialustoille. Betonille vieläkin parempi pinnoite on puhdas sementtimaali. Kalkkisementtimaalin käyttö on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti. Kalkkisementtimaalia löytyy sekä märkä- että kuivatuotteena.<< Takaisin alkuun

KIILTOASTE

Kalkkimaalattu pinta on matta tai himmeä, kädellä pyyhittäessä liitumainen. << Takaisin alkuun

KÄYTTÖALUEET

Kalkkimaalaukselle soveliaimpia alustoja ovat kalkkirappaukset ja kalkkisementtirappaukset,
joissa sementin määrä on vähäinen (sementin osuus sideaineesta alle 50 paino%), sekä aiemmin kalkkimaalatut pinnat. Mitä enemmän rappauksessa on käytetty sementtiä, sitä heikommaksi jää kalkkimaalin tartunta ja imeytyminen rappaukseen. Kts. Kalkkisementtimaali.
<< Takaisin alkuun

LISÄAINEET

Jos maalin sideaineena käytetään muutakin kuin sammutettua kalkkia, ei voida puhua enää puhtaasta kalkkimaalista. Valmiskalkkimaaleihin lisätään usein täyteaineeksi kalkkikivi- tai dolomiittijauhetta, paksunteeksi selluloosayhdisteitä sekä maalin sivelyominaisuuksia parantamaan pinta-aktiivisia aineita ja muovidispersioita.

Kalkkimaaliin on vanhoissa ohjeissa säilyneiden tietojen mukaan lisätty monesti eri aineita, joista eniten käytetty on ollut maitokaseiini. Kaseiini muodostaa kalkin kanssa veteen liukenemattoman yhdisteen kalsiumkaseinaatin. Kalkkikaseiinimaali soveltuu erityisesti freskojen maalaamiseen. Kalkkimaalissa on myös käytetty luultavasti punamultamaalin esimerkin mukaan keittosuolaa ja puusepänliimaa.

Kalkkimaalin vahvistamiseksi on käytetty aikoinaan myös rautavihtrilliä (n. 7.50 €/kg) . Rautavihtrilliliuos valmistetaan siten, että 10 litraan kiehuvaa vettä lisätään tarkasti 4 litraa rautavihtrillijauhoa. Nykytietämyksen mukaan rautavihtrilli hajoaa ruosteeksi sekä rikkihapoksi, jotka yhdistyvät kalkin kanssa kipsiksi. Ongelmat rautavihtrillikipsauksen kanssa syntyvät siitä, että käynnissä oleva kemiallinen prosessi vahingoittaa myöhemmin tehtyjä maalauskerroksia, jotka eivät sisällä rautavihtrilliä. Julkisivut, joiden rappaus- ja maalikerrokset sisältävät rautavihtrilliä, tunnistetaan tavallisesti siitä, että rappauksesta on aikojen kuluessa tullut hyvin kovaa. Julkisivut, jotka sisältävät pieniä määriä rautavihtrilliä, tunnistetaan siitä,että ne tulevat vedestä ja lisääntyvästä ilman kosteudesta keltaisiksi ja kuivalla säällä ne näyttävät valkoisilta.

1800-luvun jälkipuoliskolla lisättiin maaliin toisinaan vesilasia (5 €/ltr). Myöhempinä aikoina lateksi on ollut suosittu lisäaine. Lateksilla jatketun kalkkimaalin tunnistaa vähemmän liitumaisesta pinnasta ja maali saattaa irtoilla levyinä (ns. sintrautuminen) normaalin huuhtoutumisen sijasta.

Erään ruotsalaisen ohjeen mukaan uudelleen maalauksessa rappauspinnoilla, jotka sisältävät sementtiä tai ovat olleet hyvin likaisia, tulee lisätä 100 g ammoniakkia/100 ltr kalkkimaalia kahdella ensimmäisellä maalauskerralla.

Eri lisäaineiden vaikutusta kalkkimaalin ominaisuuksiin ei täysin tunneta ja niiden analysointi myöhemmin esimerkiksi maalausta uusittaessa voi olla vaikeata. Suurin osa lisäainekokeiluista on osoittautunut vähemmän onnistuneiksi sekä ulkonäöltään että kestävyydeltään. Poikkeuksetta aina em. lisäaineet eivät ole sallittuja vaikka niitä ei olisikaan erikseen kielletty. Kts. myös Kalkkisementtimaali.
<< Takaisin alkuun

LOPPUTULOKSEN ARVOSTELU

Kalkkimaalattua pintaa arvosteltaessa on otettava huomioon kalkkimaalaukseen oleellisesti kuuluva elävyys ja käsityön jälki. Tämä mainitaan usein maalaustyöselityksissä korostetusti.

Lateksiaikakaudella maalaustöiden tilaajat on totutettu täysin tasaiseen ja peittävään maalausjälkeen. Kalkkimaalatun pinnan kuuluu väriltään olla tasaisesti epätasainen. Joidenkin mielestä täysin tasainen steriili kalkkimaalattu pinta on osoitus epäonnistumisesta. Tilaajan tulisikin keskustella urakoitsijan kanssa halutusta ja saavutettavissa olevasta lopputuloksesta. Erityisen tärkeätä tämä on paikkarapatuilla pinnoilla, jotka usein väistämättä jäävät enemmän tai vähemmän kirjaviksi. Tämä johtuu vanhan ja paikatun rappauksen erilaisesta imukyvystä ja pinnan tasaisuudesta. Paikkarapatut kohdat tulisikin kyllästää vähintään kahdesti ennen varsinaisen kalkkauksen aloittamista.

Yleisesti voidaan todeta, että mitä tummempi sävy sitä todennäköisempää on, että lopputulos on kirjava. Erityisen ongelmallisia sävyjä ovat vihreä, punainen ja varsinkin harvemmin käytetty sininen. Myös erittäin tuulinen ja aurinkoinen sää saattaa aiheuttaa liikaa kirjavuutta. Tähän saattaa auttaa pinnan kastelu ennen ja jälkeen kalkkimaalauksen.

Kuivuessaan maali muuttuu, joten lopullinen sävy on nähtävissä vasta maalin kuivuttua kunnolla ja viimeisten maalauskertojen jälkeen. Lopullinen tulos selviää noin kahden viikon kuluttua kun kalkkiväri on stabiloitunut ja seinä kuivunut kunnolla.

Julkisivujen kalkkimaalauksessa kirjavuus on varmaankin yleisin reklamaation aihe (erityisesti paikkarapatuilla seinillä), seuraavaksi yleisin lienee huono peittävyys eli lasuurimainen pinta (osittain ominaispiirre). Jotta kalkkimaalauksessa saavutettaisiin hyvä lopputulos on työ teetettävä ammattitaitoisilla maalareilla ja käytettävä korkealaatuista hautakalkkia. << Takaisin alkuun

MENEKKI

Litralla kalkkimaalia pystyy maalaamaan noin 1-3 neliötä ja vastaavasti kalkkitahnan menekki 0.5-1.5 kg/m2. Menekkiin vaikuttavat oleellisesti alustan pintastruktuuri, sen imukyky, levityskerrat ja maalausolosuhteet (ilman suhteellinen kosteus, tuulisuus, lämpötila).

Esimerkiksi jos 1000 m² roiskerapattua julkisivua tulisi maalata kolmesti, kulutuksen ollessa 0.85 l/m²/maalauskerta ja kalkin keskiväkevyyden ollessa 20%: 1000 x 3 x 0.85 x 0.20 = 510 kg, johon lisätään kalkkiveteen tarvittava 50 kg = yhteensä 560 kg eli 0.6 kg/m². Sileärappauksen ollessa kyseessä kalkkimaalin keskikulutus on pienempi, arviolta 0.5 l/m²/maalauskerta tai 0.4 kg/m².
<< Takaisin alkuun

OHENNE

Kalkkimaalin ohennukseen käytetään ainoastaan kalkkivettä, ei missään tapauksessa tavallista vettä. Tavallisen veden käyttö ohentamiseen heikentää kalkin sitomiskykyä.
<< Takaisin alkuun

OMINAISUUDET

Kalkkimaalin ominaisuuksiin vaikuttavat mm. käytetyn kalkkikiven koostumus, kalkin polttotapa, polttouuni, ja polttolämpötila sekä kalkin jauhatus. Sammutustapa vaikuttaa mm. sammutetun kalkin sisäisiin ominaisuuksiin, kuten ominaispinta-alaan, reaktiivisuuteen ja plastisuuteen.

Kalkkimaali on ns. kuluva maali, joka uhrautuu rappauksen eli alustan puolesta. Ilman epäpuhtaudet kuten rikkidioksidi ja typen oksidit vaikuttavat kalkkimaaliin haitallisesti heikentäen pintakäsittelyn kestävyyttä. Tämä saattaa lyhentää huoltomaalausvälejä, mutta itse julkisivurakenne pysyy kunnossa. Kalkkimaalin käytöstä voidaan todeta: kun alusta (kalkkisementtirappaus) ja pintakäsittelyaine (kalkkimaali) ovat kemiallisesti mahdollisimman lähellä toisiaan, ne toimivat yhdessä eivätkä toisiaan vastaan.

Hyvien diffuusio-ominaisuuksien ansiosta kalkkimaali päästää rakennekosteuden pois alustasta (eli ei hidasta alustan kuivumista) vaurioittamatta maalipintaa. Kalkkimaalipinta kestää kosteutta hilseilemättä ja on helppo huoltomaalata. Maalipinta on hygieeninen sen sisältämän kalsiumhydroksidin bakteereja neutralisoivan vaikutuksen ansiosta.

Kalkkimaalille on tyypillistä huokoisuus, mutta myös likaantuvuus, oheneminen ja peseytyminen eri tekijöiden vaikutuksesta. Alusta saattaa paljastua tai kuultaa vanhentuneen maalin läpi.
<< Takaisin alkuun

PIGMENTIT

Maalin sävyttämisessä käytetään kalkinkestäviä, mieluimmin luonnosta saatavia värimultia/ metallioksidipigmenttejä: okria, terroja ja umbria. Sävytykseen soveltuvat myös rautaoksidit, kromioksidivihreä ja nokimustat (kimrööki).

Pigmentin kalkin- ja valonkestävyyden voi testata seuraavalla tavalla: otetaan hiukan värijauhetta lusikkaan ja tiputetaan muutama tippa suolahappoa sen päälle. Mikäli väri kestää happokäsittelyn ja tulee tummemmaksi väriltään, on värijauhe aitoa. Mikäli jauheen väri häviää ja muuttuu valkeaksi, värijauhe ei kestä kalkkia. Toinen testaustapa on seuraava: otetaan värijauhetta lusikkaan ja lämmitetään esim. kaasuliekillä 800-1000 asteiseksi. Jos väri muuttuu tummaksi se on aitoa, mutta jos väri kirkastuu tai muuten muuttuu, värijauhe ei kestä kalkkia eikä auringonvaloa.

Seuraavassa on luettelo kalkkimaalissa yleisesti käytetyistä pigmenteistä (suluissa kuivapaino/litra):

... Caput mortum (800 g)

... Englanninpunainen (1300 g)

... Faluninpunainen

... Italianpunainen

... oksidin punainen (1000g)

... punaokra

... koboltin sininen. Ylivoimaisesti kallein, yli 7 x kalliimpi kuin esim. keltaokra.

... kromioksidivihreä (1000 g)

... vihreä umbra (1200 g)

... kultaokra (700 g)

... keltaokra

... rautaoksidin keltainen (400 g)

... rautaoksidin musta (900 g)

... kimrööki (550 g). Huomaa, että kimrööki tulee laimentaa puuspriillä ennenkuin se sekoitetaan kalkkimaitoon, muuten liukeneminen on vajavainen.

... grafiitti

... Kasselinruskea

... rautaoksidiruskea

... poltettu ruskea umbra (700 g)

... poltettu Terra di Siena (900 g)

... ruskea umbra (700 g)

......... .Terra di Siena (1000 g)

Kalkkimaalauksessa useimmin käytettävät pigmentit ovat kulta-/keltaokra, Terra di Siena eri muodoissaan ja taittamiseen paljon käytetty vihreä umbra. Väripigmenttien osuus ei saa ylittää 6-8 % kalkkitahnan määrästä. Huomaa, että pigmenttien ominaispainot vaihtelevat hyvinkin paljon. Kts. Sävytys >>
<< Takaisin alkuun

SIIVILÖINTI

Kalkkimaali tulee siivilöidä tiheän (max 1 mm) verkon läpi aina ennen maalauksen aloittamista sulamattomien kalkkipaakkujen poistamiseksi. Siivilöintisakka voidaan tyhjentää jatkoksi kalkkivesitynnyriin.
<< Takaisin alkuun

SUOJAUS

Työn aikana suojataan ympäröivät rakennuksen osat ja lähellä oleva kasvillisuus väriroiskeilta. Rakennuksen kivijalka voidaan suojata esimerkiksi liisteröimällä vesiliukoisella liisterillä sanomalehtiä pintaan. Tippa laimeaa suolahappoa lisää liisterin liimausvaikutusta. Sokkeli voidaan myös suojata peittämällä ohuella savivellillä. Ikkunat on myös syytä suojata, sillä kalkki alkalisena syövyttää lasia. Koska kalkkimaali on syövyttävää, on työssä syytä käyttää tarpeellista suojavaatetusta, suojakäsineitä ja suojalaseja.

Kalkkiroiskeiden poisto maalaamattomiksi tarkoitetuilta pinnoilta tapahtuu teräsvillalla/-harjalla, painepesulla tai vesihiekkapesulla. Laimennettua suolahappoa voidaan käyttää kalkin liotukseen, se ei sovellu kuitenkaan kuparipintojen puhdistukseen. << Takaisin alkuun

SÄVYTYS

Sävytykseen käytetään korkeatasoisia, kalkkimaaliin soveltuvia valonkestäviä pigmenttejä, ns. maavärejä. Kuivat pigmentit sekoitetaan kalkkiveteen 2-5 vuorokautta ennen varsinaisen sävytyksen aloittamista. Väriliemi lisätään kalkkimaaliin hienojakoisen siivilän läpi. Pigmenttihiukkasten kostuminen ja jakautuminen lopulliseen asteeseen saattaa viedä muutaman päivän ja vaatia useampia sekoituskertoja.

Väripigmenttien osuus ei saa ylittää 6-8 % kalkkitahnan määrästä, kun pigmentti mitataan kuivajauheena. Kalkkimaalin sävytyksessä on huomioitava, että pigmenttien ominaispainot vaihtelevat huomattavasti. Mikäli pigmenttimäärä on liian suuri, on olemassa vaara, että maalipinta liituuntuu. Sävytyksessä voidaan käyttää apuna esimerkiksi Kahi-tiiltä tai jotakin muuta hyvin imevää ja nopeasti kuivuvaa pohjaa. Koesävytys voidaan sivellä tiilelle, joka kuivuu melkein välittämästi ja senjälkeen voidaan tehdä tarvittavat pigmenttimuutokset ja taas uusia sively. Apuna voidaan käyttää myös kuumailmapuhallinta. Rapatussa pinnassa luonnollinen kuivuminen kestää useita tunteja. Yleissääntö on, että kalkkimaali vaalenee ja/tai kirkastuu kuivuessaan, usein jopa puolella.

Värisävyn ja maalin muidenkin ominaisuuksien kokeilu seinäpinnalla on tärkeä vaihe onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Kokeen avulla voidaan selvittää värisävy, maalin peittokyky ja myös alustavasti kalkin karbonatisoituminen. Usein sävytys pyritään tekemään yhdellä tai kahdella pigmentillä. Kolmen pigmentin käyttö on varsin harvinaista.

Sävytetyn maalin tulisi riittää ainakin yhteen kokonaiseen seinään kerrallaan, koska täsmälleen samaa sävyä voi olla vaikea sekoittaa uudelleen. Kuivuessaan maali vaalenee, joten lopullinen sävy on nähtävissä vasta maalin kuivuttua ja lopullisten maalauskertojen jälkeen. Lopullinen tulos selviää noin kahden viikon kuluttua kun kalkkiväri on stabiloitunut ja seinä kuivunut kunnolla.

Kts. Pigmentit >>

Kts. Värimallit >>

<< Takaisin alkuun

TIHEYS

Kalkkipastan tiheys on noin 1.22 kg/litra. << Takaisin alkuun

VALMISKALKKIMAALI

Valmiskalkkimaaleihin lisätään usein täyteaineeksi kalkkikivi- tai dolomiittijauhetta, paksunteeksi selluloosayhdisteitä sekä maalin sivelyominaisuuksia parantamaan pinta-aktiivisia aineita ja muovidispersioita. Näiden lisäaineiden osuus on valmistajasta riippuen n. 0.5-2%.

Lisäaineilla pyritään parantamaan etenkin kalkkimaalin peittävyyttä ja sivelyominaisuuksia. Lisäaineistettuja valmiskalkkimaaleja ei pidä sekoittaa perinteiseen hautakalkkiin. << Takaisin alkuun

VARASTOINTI

Säilytys viileässä, hyvin suljetussa astiassa. Suojeltava jäätymiseltä. Kalkkipastaa varastoitaessa huomioitava, että pastan tulee olla koko ajan veden peitossa. Kalkki karbonatisoituu reagoidessaan ilman hiilidioksidin kanssa. << Takaisin alkuun

VAROMÄÄRÄYKSIÄ

R 36: Ärsyttää silmiä
S 2: Säilytettävä lasten ulottumattomissa
S 7: Säilytettävä tiiviisti suljettuna
S 24: Varottava aineen joutumista iholle
S 26: Roiskeet silmistä huuhdeltava välittömästi runsaalla vedellä (15 min ajan) ja mentävä lääkäriin
S 28: Aineen joutuessa iholle on se heti pestävä runsaalla vedellä ja saippualla
S 29: Ei saa päästää viemäriin
S 37: Käytettävä sopivia suojakäsineitä
S 39: Käytettävä sopivia silmäsuojaimia
S 46: Jos ainetta on nielty, hakeuduttava heti lääkärin hoitoon ja näytettävä pakkaus tai etiketti
<< Takaisin alkuun

VÄRIMALLIT

Maalatut kalkkipinnat vaalenevat ja/tai kirkastuvat kuivuessaan, joten on syytä tehdä värimallit ennen lopullista maalausta varmistuakseen oikeasta lopputuloksesta. Julkisivujen värejä valittaessa on syytä muistaa, että värikarttojen sävyvalikoimat on usein toteutettu muilla kuin kalkkimaaleihin soveltuvilla pigmenteillä. Värikarttoja onkin syytä käyttää vain ohjeellisina. Kts. Sävytys >>
<< Takaisin alkuun

YMPÄRISTÖNSUOJELU JA JÄTEHUOLTO

Kalkkimaalia ei suositella päästettäväksi viemäriin, vesistöön eikä maaperään. Tyhjät ja kuivat myyntipakkaukset sekä kuivuneet tuotejätteet voidaan tallentaa rakennusjätteinä tai yhdessä talousjätteiden kanssa. << Takaisin alkuun

LÄHDELUETTELO

Caparol kalkkimaali, tekninen tuoteseloste. Erebia Trading and Consulting Ky. 21.10.1995.

CT-406 kalkkisementtimaaliesite. CT-Laastit Oy.

Gotlannin hautakalkin esite, Lemminkäinen Oy.

Helsingin tuomiokirkko. Restaurointi- ja korjaushanke. Työselitys 15.01.1996.
Asiantuntijamestarit Oy, Kalevi Hakakorpi, Päivi Karlsson.

http://home.swipnet.se/visbyfarg/kalk.html Visby färg och måleri Ab:n kotisivut internetissä.

Kalkkirappaus III. Käytännön ohjeita julkisivurestaurointiin kalkkilaastilla ja -maalilla.
ECS-TEKNIK AB, Sverige, 1992.

Julkisivukalkkimaaliesite, Basok Oy.

Julkisivumaalaus. Anton Brasholz. Rakentajain Kustannus 1985.

Kalkkimaalauksen uusi tuleminen. Tikkurilan viesti. Nro 1/95.

Maalarilehti 6/96. Julkisivujen kalkkimaalaus. Pentti Pietarila.

Maalatun julkisivun kesto. Sitra 1990.

Materiaalit ja värit käsi kädessä. Thorvald Lindquist. 1975.

Porvoon tuomiokirkon, kellotornin sekä porttien ulkoseinien kunnostus- ja maalaustyö
Rakennusselitys. Arkkitehtuuritoimisto Launos Oy. 1995.

Rappauskirja. Partek Oy. 1989.

Rappaus ja pinnoitus. Työtapaohjeet ja alustakohtaiset yhdistelmät. Oy Lohja Ab.

Stuckatörens hemligheter. Handledning i olika muraltekniker jämte en kort levnadsbeskrivning.
Domenico Inganni. FORUM.

Talo kautta aikojen. Kaila-Pietarila-Tamminen. Rakentajain Kustannus 1987.

Uulatuote Oy. Maalijauhehinnasto ja taulukko: Pigmenttien soveltuvuus ja valonkestävyys. 3/97.

Copyright © 2002 HELSINGIN JULKISIVURAPPAUS OY www.julkisivu.com

<< Takaisin alkuun

<< Takaisin infoon